Subliminaalisen biokinetiikan voimaa(hypnoosi,ei pakanallista)

Moi taas 🙂

Tuossa tuli löydettyä youtuben maailmasta ilmiön mistä en ole ennen kuullutkaan. Biokineettinen hypnoosi, ei tarvitse pelätä tähän ei liity mitään pakanallista taikka saatanallista. Otin asiasta selvää googlen avulla miten tämä toimii ja päätin alkaa kokeilemaan. Olen tätä nyt tehnyt viikon ja tuloksia alkaa muodostumaan.

Hommahan toimii niin että kuunnellaan biokineettisiä äänitteitä, äänitteissä on soluja muokkaavia ääniaaltoja, ja monien mielestä tämä kuulostaa huuhaalta, niin itsekkin ajattelin, mutta kun olen alkanut näkemään tuloksia itse ja tuttuni ja läheiseni myös ovat huomanneet muutosta niin skeptisyyteni on poissa ja aion jatkaa tätä tulevaisuudessakin.

Äänitteitä kuunnellessa voi tehdä esim, kotihommia, kuntoilla tai muuta, kunhan samalla keskittyy myös kuuntelemiseen, mieluiten kuulokkeiden kautta niin keskittyminen onnistuu paremmin.

Tähän liittyy voimakkaasti myös mielenhallinta, kun pitää pari kertaa päivässä tämän kuunteluhetken niin sen lisäksi että kehossa kihelmöi myös mieli rauhoittuu ja vahvasti. Jonkin aikaa tosin voi tuntua kuunnelmien jälkeen hieman oudolta, väsyneeltä ja no hypnotisoidulta, en löydä muuta sanaa, mutta puolen tunnin sisällä olo tuntuu todella energiseltä ja paljon seesteisemmältä sekä harmoniselta 🙂

Se näistä tällä osaa

Moiiks 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *